Nuru International

Nuru International pyrkii poistamaan äärimmäisen köyhyyden syrjäisiltä maaseuduilta. Muun muassa Keniassa ja Etiopiassa se järjestää paikallisesti johdettuja kehitysprojekteja, jotka tarjoavat kokonaisille perheille holistista lähiopetusta esimerkiksi maatalouden, talouden, terveydenhoidon ja koulutuksen saralla. Järjestön tavoitteena on luoda vakaammat olot tuleville polville ja pysäyttää köyhyyden periytyminen sukupolvelta toiselle.

Toiminnan koko

Medium

Toimiala

Kansainvälinen, ulkopolitiikka

Tavoitteet

Tietoisuuden lisääminen

Tuottavuuden parantaminen ja toiminnan tehostaminen

Varainkeruu

Tuote

Google Workspace järjestöille

YouTuben Nonprofit-ohjelma

Kuvan lähde

Nuru International

Sivusto

https://www.nuruinternational.org/

Haaste

Nuru on yrittänyt vähentää juoksevia kulujaan mahdollisimman tehokkaasti, jotta se voisi käyttää varansa opettaakseen paikallisille johtajille työkalujen käyttöä ja muita tietoja, joiden avulla he voivat johdattaa yhteisönsä pois köyhyydestä. Järjestö tekee työnsä virtuaalisesti, joten se hyödyntää kotitoimistoja ja yhteisöllisiä työtiloja enemmän kuin Yhdysvalloissa sijaitsevaa pääkonttoriaan. Näin se voi investoida enemmän kumppaniyhteisöihinsä. Järjestön työntekijät toimivat yhdellätoista eri aikavyöhykkeellä, joten he tarvitsevat yhteistyöhön digitaalisia työkaluja.

Tarina

Nuru on hyötynyt paljon Google Workspaceen kuuluvista työkaluista. "Ihmiset omaksuvat teknologian käytön eri tavoin eri yrityksissä", toteaa Kim Do, strategisen viestinnän päällikkö. "Google Workspace on kattava pakettiratkaisu ja siksi erittäin hyödyllinen. Sen ansiosta olemme voineet kouluttaa työntekijämme keskittymään yhteen työkaluvalikoimaan ja käyttämään sitä tehokkaammin."

Nuru käyttää Google Mapsia Yhdysvalloissa ja kenttätyössä olevien työntekijöiden väliseen yhteydenpitoon. Vaikka työntekijät ovat eri puolilla maailmaa, Yhdysvaltojen konttori voi seurata tapahtumia selkeästi. Järjestö voi myös pitää työntekijänsä turvassa ja varmistaa, että paikallisia sääntöjä noudatetaan, eikä konflikteja synny tiedonpuutteen vuoksi. Karttoja käytetään jopa uusien työntekijöiden kouluttamiseen. "Photo Sphere ‑kuvien ja Street View'n avulla Nuru voi aloittaa Keniaan ja Etiopiaan suuntaavien työntekijöiden perehdyttämisen projekteihin jo ennen kuin he ovat saapuneet kehityskohteeseen", kertoo turvallisuusasioiden strategisesta neuvonnasta vastaava Brian von Kraus. "Räätälöityjen karttojen avulla voimme myös näyttää paikallisille työntekijöille, mikä vaikutus heidän työllään on ja miten montaa viljelijää he ovat auttaneet."

Järjestö on käyttänyt myös YouTubea laajemman yleisön tavoittamiseen. "Videoilla on tärkeä rooli työssämme, sillä ne ovat meille ensisijainen tapa tuoda yhteen Amerikassa sijaitsevat tukijamme ja maanviljelijät, joita autamme Afrikassa Saharan eteläpuolella. On hienoa, miten tiiviisti tukijat sitoutuvat visioomme ja tehtäväämme nähtyään videoita Keniassa ja Etiopiassa toteuttamistamme hankkeista", sanoo strategisen viestinnän päällikkö Kim Do. "YouTuben avulla voimme jakaa videopäivityksiämme sujuvalla ja dynaamisella tavalla riippumatta siitä, missä lahjoittajamme ovat. Arvostamme myös mahdollisuutta muokata omaa YouTube-sivuamme vapaasti, sillä sen ansiosta voimme hyödyntää brändiämme entistä paremmin."

"Videoilla on tärkeä rooli työssämme, sillä ne ovat meille ensisijainen tapa tuoda yhteen Amerikassa sijaitsevat tukijamme ja maanviljelijät, joita autamme Afrikassa Saharan eteläpuolella."

Kim Do, strategisen viestinnän päällikkö

Vaikutus

Google Workspacen reaaliaikaisesti toimivien ja yhteiskäyttöä tukevien työkalujen avulla Nuru on voinut tehostaa päivittäistä toimintaansa yhdellätoista eri aikavyöhykkeellä. Se on esimerkiksi käyttänyt tapahtumien oletusasetusten muokkausta ja muita Googlen laajennuksien sisältämiä ominaisuuksia helpottaakseen kokouksien järjestämistä. Työntekijät lähettävät tiedostoja toisilleen sähköpostiliitteiden sijaan Google Drive ‑linkkeinä, mikä on hyödyllistä erityisesti alueilla, joilla luotettavat internetyhteydet ovat harvassa. Tietojen hyvä hallinta on elintärkeää, sillä järjestö toimii syrjäisellä maaseudulla, jolla sähkökatkot ovat tavallisia, kaistanleveys on rajoitettua ja tietokoneiden ostaminen ja korjaaminen on hankalaa. Nuru on onnistunut ylittämään nämä esteet virtaviivaistamalla hallintakäytäntöjään.

Tutustu tapoihin, joilla muut organisaatiot käyttävät Google järjestöille ‑ohjelman työkaluja voidakseen vaikuttaa asioihin.